perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tänään on onnellisuuden päivä



Tänään on YK:n Onnellisuuden päivä. Onnellisuuden päivä pyrkii keskittämään huomiomme onnellisuuden ja hyvinvoinnin tärkeyteen kansainvälisen kehityksen ja tavoitekeskeisten yhteiskuntien ytimessä.

Onnellisuuden päivänä YK kutsuu jäsenvaltioita, kansainvälisiä ja kansallisia organisaatioita sekä kaikkia muita ihmisiä juhlistamaan onnellisuutta 20. maaliskuuta kaikin asianmukaisin keinoin. Onnellisuus on yksi ihmiskunnan keskeisiä pyrkimyksiä.

Olen lueskellut Sonja Lyobomirskyn kirjaa "Kuinka onnelliseksi? Uusi tieteellinen lähestymistapa". Sonja Lyubomirsky on luonut yksityiskohtaisen mutta helposti lähestyttävän ohjelman onnellisuuden lisäämiseksi jokapäiväisessä elämässä. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi onko onnelliseksi muuttuminen mahdollista, kestävän onnen salaisuudesta ja esitellään onnellisuusaktiviteetteja, joiden avulla voi lisätä omaa onnellisuutta. Teos esittelee konkreettisia strategioita onnen saavuttamiseksi.

Kirjassa on listattu  12 onnellisuutta lisäävää tekoa / asiaa ja ne ovat:

* kiitollisuuden harjoittaminen
* optimismin kasvattaminen
* märehtimisen ja sosiaalisen vertailun välttäminen
* hyvien tekojen harjoittaminen
* sosiaalisten suhteiden ravitseminen
* stressinhallintataitojen kehittäminen
* anteeksiantamisen taitojen opettelu
* flow kokemusten lisääminen
* hyvien hetkien huomaaminen ja vaaliminen
* tavoitteisiin sitoutuminen
* uskonnon ja hengellisyyden harjoittaminen
* kehosta huolehtiminen

Myös vuosi sitten, aivan blogini alkutaipaleella, kirjoitin onnellisuuden päivästä. Silloin kirjoitin erityisesti siitä, mistä asioista minä olen onnellinen omassa elämässäni. Nuo samat onnellisuuden aiheet pätevät edelleenkin.

Oikein onnellista ja ihanaa viikonloppua kaikille blogini lukijoille!

6 kommenttia:

  1. Minulta onkin mennyt täysin ohi, että tänään on onnellisuuspäivä! Kiitti kirjavinkistä ja onnellista viikonloppua sinulle myös :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän Hesari muistutti minua onnellisuuden päivästä. Ja sitten muistuikin mieleen vuosi sitten tehty postaus aiheesta.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Itse kuulin tästä onnellisuuden päivästä radiosta ja teemaa miettiessäni tajusin taas, kuinka onnekas ja onnellinen olenkaan. En minä missään vaaleanpunaisissa pilvissä elele vaan kuvaisin olotilaa pikemminkin sanalla tyytyväisyys. Olen kiitollinen ja hämmästynyt joka päivä siitä, kuinka hyvin kaikki onkaan. Onnellista viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa lukea, miten tyytyväinen ja onnellinen olet omasta elämäntilanteestasi. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Onnellisuutta on hyvä välillä syventyä pohtimaan, joskus tulee "porhallettua" onnen tilan ohi kaiken kiireen keskellä. Sitä huomaa, että paljon on onnen aiheita. :)

    Upeaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan niin. Pysähtyminen ja läsnäolo hetkissä on tärkeää. Arjessa se onni kun on ihan tavallisissa asioissa, ei huippuelämyksissä. Ne vain pitää pysähtyä huomaamaan.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!